Asuntojen hallintamuodot jakavat kotitaloudet – mitä kuuden suurimman kaupungin tilastot kertovat ja mitä politiikalta vaaditaan
- Eemeli Karlsson
- 4 päivää sitten
- 3 min käytetty lukemiseen
On tilastoblogin aika. Tällä kertaa katse kohdistuu asuntojen hallintamuotoihin ja siihen, miten voimakkaasti ne erottelevat kotitalouksia sosioekonomisesti ja taloudellisesti. Näyttää vahvasti siltä, että hallintamuodon muuttuessa, muuttuu myös kotitalouden profiili.
Tässä blogissa tarkastelen neljää hallintamuotoa — omistus, vapaarahoitteinen vuokra, ARA-vuokra ja asumisoikeus — kuudessa suurimmassa kaupungissa. Luvut perustuvat Ympäristöministeriön julkaisuun Julkisesti tuetun asuntotuotannon merkitys ja kehittäminen 2020-luvulla. Blogissa ei ainoastaan käydä lävitse hallintamuotoja, vaan käydään napakasti ja omilla mielipiteillä höystettynä kyseisen julkaisun politiikkasuosituksia.
Omistusasunnoissa vahvin taloudellinen asema
Omistusasunnoissa asuvat kotitaloudet erottuvat aineistossa kaikkein selkeimmin. Yhteys vakaaseen (tai ainakin nyt vakaampaan) taloudelliseen asemaan, korkeampaan koulutustasoon ja parempaan työmarkkina-asemaan on selkeä.
Omistusasujille on tyypillistä:
pienin vieraskielisten osuus
matalin työttömyysaste
selvästi korkein työllisyysaste
suurin lapsiperheiden osuus
korkein korkeakoulutettujen osuus
asumistukea saa vain harva
Kaupunkien välilläkin erot näkyvät. Vieraskielisten osuus korostuu pääkaupunkiseudulla, kun taas korkeakoulutettujen pieni osuus Vantaalla erottuu joukosta. Espoo puolestaan erottuu lapsiperheiden selvästi suuremmalla osuudella verrattuna kasvukolmion muihin kulmiin.
Omistusasuminen näyttäytyy kokonaisuutena asumismuotona, joka kasautuu vahvasti hyväosaisemmille kotitalouksille.
Asumisoikeusasuminen – tuen tarve kasvaa
Asumisoikeusasunnot sijoittuvat omistus- ja vuokra-asumisen väliin, ja tämä näkyy myös tilastoissa.
Vieraskielisten osuus on keskimäärin vain noin neljä prosenttiyksikköä omistusasumista korkeampi, joten ero ei ole vielä suuri. Sen sijaan:
työttömyysaste lähtee nousuun
työllisyysaste laskee
asumistuen saajien osuus kasvaa
korkeakoulutettujen osuus on silti selvästi omistusasumista korkeampi
Kaupunkien väliset erot korostuvat erityisesti vieraskielisten osuudessa: Oulussa ja Tampereella osuus on selvästi pienempi kuin pääkaupunkiseudulla.
Asumisoikeus näyttäytyy lapsiperheiden ja työssäkäyvien kotitalouksien välimuotona.
Vapaarahoitteinen vuokra – erot kasvavat nopeasti
Kun siirrytään vapaarahoitteiseen vuokra-asumiseen, kotitalouksien erot korostuvat selvästi.
Vieraskielisten osuus kasvaa voimakkaasti ja on jo yli kolminkertainen verrattuna omistusasumiseen. Työttömyysaste nousee edelleen, mutta erityisen silmiinpistävää on työllisyysasteen selvä lasku. Samalla perheettömien osuus kasvaa.
Kaupunkien välillä erot ovat suuria:
Vantaa ja Espoo erottuvat poikkeuksellisen korkeilla vieraskielisten osuuksilla
Oulussa, Tampereella ja Turussa asumistukea saavien osuus on selvästi korkeampi.
ARA-vuokra – tuotantotuki & 62-prosentille asumistukea sen päälle
ARA-vuokra-asuminen edustaa kaikkein tuetuinta asumismuotoa, ja tämä näkyy tilastoissa johdonmukaisesti.
Vieraskielisten osuus ei enää kasva yhtä jyrkästi verrattuna vapaarahoitteiseen vuokra-asumiseen, mutta kaupunkikohtaiset erot ovat suuria: Turussa ero vapaarahoitteisen ja ARA-vuokra-asumisen välillä on jopa 11 prosenttiyksikköä.
Huomionarvoista on myös Vantaa ja Espoo. Vieraskielisten osuus on kaikista kaupungeista ja hallintamuodoista isoin Vantaan ARA-asunnoissa (41 %), sitten Vantaan vapaarahoitteisissa (39 %), jonka jälkeen tulee Espoon ARA-asunnot (38 %) ja Espoon vapaarahoitteinen (37 %). Näiden jälkeen osuudet tippuvat selkeämmin ja seuraavaksi tulee Helsingin ARA-asunnot (32 %).
Erityisen silmiinpistävää on kehitys työmarkkina-asemassa:
työllisyysaste painuu ARA-asunnoissa jo lähelle 50 prosenttia
korkeakoulutettujen osuus on yli kolme kertaa matalampi kuin omistusasumisessa.
Lisäksi mielenkiintoinen huomio liittyy laajemminkin hallintamuotoja työttömyysasteen tarkastelemiseen jatkumona, sillä muutos on lähes mekaaninen: työttömyysaste nousee noin viisi prosenttiyksikköä jokaisessa siirtymässä akselilla omistus → asumisoikeus → vapaarahoitteinen vuokra → ARA-vuokra.
Asumistukea saavien osuus kasvaa edelleen, mutta ei enää erityisen radikaalisti.
Yhteenveto: hallintomuodot osoittavat selkeää eroa
Tilastot piirtävät varsin selkeää kuvaa: asuntojen hallintamuodot erottelevat kotitalouksia varsin selkeästi. Toisaalta ARA-järjestelmä tuki huomioiden, olisi voinut ajatella, että tämä erottuisi vielä enemmän vapaarahoitteisesta vuokra-asumisesta.
Julkaisu, josta olen luvut ottanut, tarkasteli asuntotuotannon kehittämistä. Blogin voisi varmasti lopettaa toisellakin tapaa, koska ensisijainen ajatukseni oli vain tarkastella hallintamuotoja. Mutta koska suositukset itsessään ovat jo itsessään mielenkiintoisia (ja eri hallintamuodot ovat oleellisessa osassa tätä), tiivistän politiikkasuositukset vielä blogin loppuun.
Suositusten vapaamuotoinen tiivistys (sillä oletuksella, että ns. ARA-asunnot ovat edelleen osa järjestelmää):
1. Lopetetaan poukkoilu: tehdään pitkäjänteinen asuntopoliittinen linja.
Ennustettavuus parantaa vaikuttavuutta ja laskee kustannuksia enemmän kuin hallituskausittaiset suunnanmuutokset. Erittäin tärkeää, mutta historiassa on mennyt pahasti pieleen. Korkeasuhdanteessa pitää jättää valtuuksia käyttämättä ja matalasuhdanteessakin pitää osata tulkita markkinaa (ja jopa haastaa rakentajia).
2. Asumistuki edellä – Ara täydentämään, ei korvaamaan.
Asumistuki kohdentuu tehokkaimmin pienituloisille, Ara on tärkeä silloin kun markkinoilta ei asuntoa löydy sekä erityisryhmissä. Tämä olisi nyt ensisijaisen tärkeää viedä toteutukseen.
3. Segregaatiota torjutaan fiksusti: sijoittelu, sekoittaminen ja seudullinen näkökulma.
Varkelle selkeämpi ohjausrooli sijoittelussa ja laadussa, ja uusia työkaluja kuten sekatalot sekä yksittäisten Ara-asuntojen hankinta olemassa olevasta kannasta. Mikäli raamit ovat hyvät ja selkeät, uskon vakaasti aikaisempien näyttöjen pohjalta, että Varken uusi pääjohtaja, Sanna Hughes, osaa toteuttaa tämän fiksusti – ehdoton kannatus olemassa olevan kannan paremmalle käytölle.
4. Varke-järjestelmään joustoa ja kilpailua: rahoitus kuntoon (eli enemmän markkinaehtoista rahoituskapasiteettia).
Lainaehdoille enemmän neuvotteluvaraa ja tuen/rajoitusten määräaikainen tarkastelu (esim. 10 vuoden välein), jotta rahoittajia saadaan lisää ja hankkeiden kustannusohjaus paranee. Lähinnä huomiona: tällä hetkellä korkotukilainat ovat lyhennysohjelmiltaan takapainoisia, mikä osaltaan myös helpottaa omakustanneperiaatteella toimimista.
5. Päätökset datalla: parempi seuranta, vaikutusarviot ja läpinäkyvä asukasvalinta.
Yhtenäiset käytännöt, rekisteriaineistojen parempi käyttö ja selkeä prosessi. Harkitaan tuloperusteista vuokraporrastusta ilman määräaikaisia sopimuksia. Vaikea olla eri mieltä – taas kerran: järjestelmän parempi kohdistus oikeasti avun tarpeessa oleviin & pienituloisiin.
Ja oma yksinkertainen lisäni jokaiseen päätökseen: mikä on ongelman juurisyy – ja ratkaiseeko tämä päätös sitä?
Käytetyt luvut (hieman eri jaottelulla) löytyvät seuraavasta julkaisusta:
